|
|
Olen henkilökohtaisesti kirjoittanut jokaisen strategia -artikkelin tällä sivulla. No Limit Texas Holdem on paras pelini ja silloin minulla on luonnollisesti enemmän kirjoitettavaa tästä pelistä kuin mistään muusta. Olen oppinut suunnilleen kaiken itse (ei muuten joka tapauksessa hyvä asia), ja toivon että sinä et tule tekemään samoja virheitä joita itse jouduin tekemään pokeriurani alkuvaiheessa (ja myöhemmässäkin vaiheessa). Yksi tavoitteistani on siis estää sinut tekemästä samoja virheitä. Virheiden välttäminen on luonnollisesti loistava alku - hyvien päätösten teko on toinen.
Texas Holdem on riskien peli. Pienistä virheistä voi tulla nopeasti suuria tappioita, mutta toisaalta pienestä oikeista teoista voi tulla suuria voittoja. Jos Texas Holde'm -peliä pitäisi siis kuvailla muutamalla sanalla, ensimmäisten joukossa tulisi mieleen "riskinotto". Valmistaudu pelinkulun vaihteluun. Toisaalta, tässä pelissä tulokset tulevat esiin hieman nopeammin kuin esimerkiksi Pot-limit Omahassa.
Usko itseesi ja tulokset seuraavat perässä. Näinkin yksinkertaiseksi peliksi on vaikea uskoa kuinka monta eri taito-tasoa on oikeasti olemassa. Pelaajat jotka voittavat 20 sisäänostoa $5/$10 -tasolla ovat selvästi perässä niitä jotka voittavat 20 sisäänostoa $10/$20 -tasolla... sen eron huomaisi selvästi jos nämä pelaajat pelaisivat toisiaan vastaan. Realistisesti voisi sanoa että on olemassa tasoja aina $200/$400 saakka, ja ajatusprosessi tuon tason, sekä $2/$4 -tason pelaajan välillä on uskomattoman suuri.
Sinulla on mahdollisuus päättää kuinka vaihderikkaita Texas Holdem -pelejä haluat pelata. 1 vs. 1-, 6-max.- ja 9-pelaajan peleissä on uskomattoman suuri ero. Niiden pelien strategia ja taktiikat ovat täysin erilaisia. Sinun täytyy selvittää mitkä pelit sopivat itsellesi parhaiten. Esimerkiksi 9-pelaajan Texas Holdemissa et voi pelata kovin montaa kättä (jotkut pelaajat ovat niin jääräpäisiä, että luulet voivansa voittaa jokaisen mahdollisen käden), ja sinun täytyy odotella pelattavia käsiä kauemmin. Peli tulee olemaan hitaampaa, ja olet parhailla paikoilla (jakajan paikka sekä cut-off) vain noin 22% ajasta.
Henkilökohtaisesti pidän enemmän toiminnasta, ja siksi kirjoittamani Texas Holdem -strategia on pääosin 1 vs. 1- ja 6 max. -peleistä. Siinä on siis vähän ajateltavaa, kuinka intensiivisesti haluat pelata - haluatko pelata tai opitko pelaamaan heikompia käsiä toisten heikkojä käsiä vastaan, vai pelaatko mieluummin vahvempia käsiä toisia vahvempia käsiä vastaan. Suosittelen kokeilemaan jokaista pelimuotoa.
Ei ole helpoin asia maailmassa oppia pelaamaan voittavaa Texas Holdem -pokeria. Vie muutamia minuutteja oppia säännöt, mutta voittava pokeri on täysin eri asia. Sinulla tulee eteen tilanteita joissa täytyy uhrata rahaa oppiakseen lisää. Se on loppumaton matka täynnä vaikeita päätöksiä... toisaalta, "vain" yli 50% niistä täytyy olla oikein tehdäksesi rahaa pitkällä aikavälillä.
|
|